Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Microblading sekä Kestopigmentointi.

Vau siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi kirjoitellut. Vuodet ovat vierineet kovaa vauhtia! Vaikean eroni jälkeen on ihanaa sanoa jälleen, että on ilo olla onnellinen ja nauttia täysin elämästä <3 Elämään  kuuluu tietenkin välillä epämielyttäviä hetkiä. Se mikä on kuitenkin ihaninta, ikä ei tuo vain ryppyjä. Olen henkisesti kehittyneempi ja itsevarmempi jonka johdosta elämästä tulee tasapainoisempaa.On ihanaa olla kohta 33 vuotias kolmen ihanan lapsen äiti. Olen toiminut yrittäjänä 2008 vuodesta asti, mutta aina "vuokratuolilaisena". Nyt on kuitenkin jo aika toteuttaa suuret haaveeni. Olen avaamassa ihka ensimmäistä omaa kauneushoitolaani Espoon Piispanpanpihaan 💕 Se mikä elämässäni ei ole muuttunut on minulle tärkeä ja rakas työ, jossa saan toteuttaa itseäni. 2004 valmistuin meikkitaiteilija/maskeeraajaksi sen jälkeen olen kouluttautunut jatkuvasti. 2013 kuitenkin tein suuntauksen kestopigmentoinneille ja siitä on tullut minulle intohimo ja olen saanut loihtia

Viimeisimmät blogitekstit

Casinolla huikea näytös Babeseiltä ;)

Kian kanssa risteilyllä

Tanssii tähtien kanssa